Juki Lewis

Yön basisti/laulaja ja soololevyn "Manhattan Files" tehnyt Jukka Lewis aloitti varsinaisen soittamisen jo 11-vuotiaana. Toki lapsuusvuosinakin soittimet kiinnostivat todella paljon.

- Siihen asti olin lähinnä rämpytellyt huonosti mummoni kitaraa ja tuijotellut ihmeissäni jonkun Venäjältä tuomaa balalaikkaa, joka roikkui seinällä. Itse asiassa juuri tuo eksoottinen instrumentti innoitti kummallisuudellaan, ja sillä opettelin naapurin poikien ihmetykseksi Alice Cooperin "School's Out"- kappaleen alkuriffin, sen verran ainakin että sen tunnisti.

- Sitten tv:stä alkoi ohjelma nimeltä "Näe ,kuule, soita", se oli kitaransoiton alkeiden oppitunti, ja kaupasta voi ostaa kirjan sekä levyn, joita sitten hartaasti opiskelin. Sen verran tolkkua siitä sain, että herttainen äitini osti minulle nylonkielisen Landolan, jonka sitten soitin ihan ruvelle alta aikayksikön kun olin innoissani. Isä vei minut vähän myöhemmin musiikkikauppaan muka vain katselemaan, mutta kotiin tultiin sähkökitara ja vahvistin auton perässä. Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä, varsinkin se täydellinen yllätys että sain valita itselleni soittovehkeet teki tuosta ikimuistettavan jutun.

Muutkin soittimet Jukia kiinnosti, varsinkin bassonsoitto alkoi kiinnostaa paljon myöhemmin. Samoin kosketinsoittimet, jota Juki kertoo soittaneensa syntetisaattoritekniikalla eikä omien sanojensa mukaan mitenkään virtuoosimaisesti, mutta kuitenkin. Rumpujakin tuli soitettua, myös koneidenkin avulla. Ensimmäinen bändi, jossa Juki muistaa soittaneensa oli nimeltään Crack.

- Nimi tuli jostain sarjakuvamaailmasta, ei siis liittynyt samannimisiin huumeisiin joita ei vielä edes oltu keksitty (vuosi oli 1975). Yhtye oli trio, rumpali ja kaksi kitaraa. Emmehän me edes ymmärtäneet hankkia basistia alkuun. Mutta kivaa oli ja soitimme ekan keikan Saukkolan urheiluhallissa, Tampereen Kalevassa. Keikasta saatiin myös rahaa! Liput olivat jotain kympin luokkaa ja koska järjestimme jutun itse, saimme myös pitää kaiken. Mainittakoon että yleisössä oli silloin myös Sami Saari, jolla oli itselläänkin bändi, High Fever. He muistaakseni myös soittivat yhden kappaleen siellä meidän laitteillamme.

- Myöhemmin oli kaikenlaisia bändiviritelmiä, ja nimet kuvastivat sen aikaista kiinnostusta alkoholiin, yksi pitempiaikainen bändi oli "Creme De Menthe".

Milloin ja miten liityit Oz- yhtyeeseen? Millaista musaa?
- Meillä oli Nivan Esan sekä Muurisen Mikan kanssa progehevitrio nimeltä Masque, ja jostain syystä Esa tuurasi Ozin kitaristia jollain keikalla ja menin mukaan katsomaan. Siellä sitten tutustuttiin ja jonkin ajan päästä soittelimme jo treenikämpällä ja visioimme tulevaisuutta. Keikkoja alkoi olla joka viikonloppu, ja teimme oikein sopimuksen siitä, että saan 200 markkaa per keikka Ozin basistina. Olimme hyvin suora power metal- bändi, alussa soitimme paljon covereita, mutta pikkuhiljaa syntyi myös omaa matskua. Linja alkoi muotoutua suuntaan Accept-Scorpions, mukana oli myös vivahteita Iron Maidenista sekä muista sen ajan isoista uusista hevibändeistä.

Myös hauskoja keikkamuistoja Ozin ajoilta riittää vaikka kuinka paljon.

- Eräällä Ruotsin keikalla(muutimme koko porukka Tukholmaan 1984) laulajallamme Tapanilla oli mukanaan rekvisiittana hiilihapposammutin. Sitten siinä shown tiimellyksessä hän avasi hanan katsomatta yhtään ympärilleen. Seisoin juuri siinä kohtaa missä erittäin kylmä hiilihapposavu räjähti ilmoille, ja nahkahousuni jäätyivät suoraan ihoon kiinni. Oli muuten varsin kivulias tehokeino.

- Tukholman Studionilla soittaessamme intouduin niin hurjaan meininkiin, että työnsin pääni samppanjakulhoon joka oli täynnä jäävettä viilentääkseni itseäni. No eihän se sitten irronnut, kun humautin sen niin syvälle. Siinä vaiheessa oli ns. pää varsin kylmänä, ja kaksi isoa kaveria repi miehissä kulhoa nupistani irti, yleisö tuijotti ihmeissään ja luuli, että sekin oli osa showta.

Keikkoja Oz teki Suomessa varsin paljon, sillä tuohon aikaan riitti tanssilavoja ympäri Suomen. Ulkomaan keikkoja bändi teki kuitenkin harmittavan vähän. Varsinkin Ruotsi jäi turhankin vähälle huomiolle. Myös levy-yhtiön toiveet kummastuttivat yhtyettä.

- Verrattuna siihen miten paljon keikkailimme Suomessa, meininki oli aika hiljaista siellä Ruotsin puolella. Taidettiin tehdä alle kymmenen keikkaa kaiken kaikkiaan. Levy-yhtiöllä oli kumma taktiikka, "älkää tehkö keikkoja, tehdään vaan näitä levyjä". Olimme itse niin hemmetin pöllöjä, että treenasimme vain uutta materiaalia ja keikat jäivät sitten tekemättä. Ei meillä ollut mitään kykyjä alkaa itse myymään keikkoja, hyvä kun osasimme tilata nakit muusilla grilliltä. Sekin meni kerran mönkään, kun rumpalimme tilasi "en korv med möss i samma lådå(möss=hiiriä)" kun piti sanoa "mos" eli muusi.

Mitä muita bändejä oli ennen Oz- yhtyettä ?

- Ainoa mainitsemisen arvoinen ennen Ozia on Sarcofagus. Lauloin bändin toisella levyllä "Envoy Of Death", silloin olin 17-vuotias iltalukiolainen. Se oli melkoista black metallia jo ennen kuin sitä tyyliä varsinaisesti oli olemassa, sanat olivat kaikki jotain rajatiedon juttuja ja mystistä touhua kaiken kaikkiaan. Yön ex-rumpali Antti Mäkinen kuuli kerran pätkän yhdestä kappaleesta ja totesi "en ole koskaan tiennyt että musiikkiakin voi pelätä", ja poistui paikalta hyvin ahdistuneena.

Millä Ozin levyillä olit soittamassa? Mielipiteesi bändistä ja sen musasta!

- Oz oli tehnyt yhden levyn eli debyyttinsä "Hey You", kun liityin. Teimme yhdessä kolme pitkäsoittoa; "Fire In The Brain", "Third Warning" ja "Decibel Storm". Sen jälkeen kun lähdin, he tekivät vielä yhden, "Roll the Dice" ilmestyi 1991,jonka jälkeen he pistivät pillit pussiin. Koska tein suurimman osan Ozin musiikista, olin luonnollisesti varsin iso osa lopputulosta ja sain määrätä paljon. Tuli opittua asioita jotka ovat yhä selkärangassa, miten hevibiisi tehdään ja miten sen voi suunnitella ihan päässäänkin ilman bändiä. Ozissa oli jotain todella alkukantaista ja raaka voima on ehkä paras tapa kuvailemaan bändin soundia.

Millainen lavashow teillä oli?

- Hillitöntä kohkaamistahan se oli, kitaroita hakattiin rikki vesureilla, tekoveri lensi ja mikkitelineet napsahtelivat poikki, kun Tapani alias Ape De Martini pääsi vauhtiin. Ei siinä ollut mitään muuta tavoitetta kun "härski mänttääminen" ,kuten rumpali Pekka Mark asian kuvaili.

Millaista oli olla tuohon aikaan, kun Suomessa heavy ei ollut lyönyt läpi, heavybändin muusikko?

- Kukaan joka ei ole kokenut niitä aikoja muusikkona Suomessa ei voi uskoa millaista se oli. Takahuone saattoi talvisaikaan olla hyytävä työmaakoppi, jossa ei ollut muuta kuin pari tuolia. Jos olit artisti, jonka piti vielä todistaa järjestäjille jotain, niin ihmisarvo oli nolla. Missään ei saatu mitään juotavaa saati syötävää. Järkkärit kävivät kiusaamassa ja penkomassa keikkakasseja, "jos löytyy viinaa niin ei makseta liksaa"- pohjalta. Kovat ajat ovat nykyään kaikille muusikoille ohi, ja hyvä niin. Kiitos Remu!

Mihin Oz loppui?

- Minun kohdallani Oz loppui, kun lähdin USA:n suuntaan ja liityin Princess Pang- yhtyeeseen. Sain puhelinsoiton New Yorkista Princess Pangin Jenni-laulajatytöltä. Heillä oli kiire saada tuuraaja Polygramin showcase-keikalle, joten lähdin vauhdilla kohti Manhattania ilman kitaraa, soittimia kuulemma oli tarpeeksi paikan päällä. Sille tielle jäin sitten pikku hiljaa, enkä kadu tuota ratkaisua.12 vuotta USA:ssa lähes yksinomaan musiikin parissa työskennellen, ei paha kokemus. Vuosi oli 1987,aloin taas soittamaan kitaraa ja pääsin hyvään katurock- bändiin. Teimme keikkaa New Yorkissa puolisen vuotta ja saimme ihan hyvän levysopimuksen, jonka pohjalta teimme yhden levyn, pari videota MTV:lle ja muutaman suht pitkän kiertueen.

Millaista musaa itse kuuntelit 80-luvulla, entä nykyään? Oletko aina ollut. ns. hevimies?

- Täytyy myöntää, että juuri 80-luvulla kuuntelin nimenomaan paljon heviä. En kuitenkaan missään tapauksessa halua titteliä "hevimies". Luojan kiitos, olen laajentanut musiikkimakuani joka suuntaan ja pidän rikkautena sitä, että pystyy nauttimaan monenlaisesta musiikista. Tämän päivän järkyttävä "hevibuumi" on välillä jopa hieman kiusallista seurattavaa.

Princess Pangissä Juki soitti muutaman vuoden.

- Kun se projekti hajosi Englannin kiertueella 1990, haahuilin baareissa varmaan lähes vuoden. Sitten törmäsin Jimi K.Bonesiin,Glamsleaze-orkesteri Skin 'N' Bonesin nokkamieheen. Meillä synkkasi, minusta tuli bändin toinen kitaristi ja keikkaelämä vei taas mukanaan. USA:n itärannikko tuli tutuksi ja bailaus oli ikuiselta tuntuva jatkumo. Se koituikin lopulta bändin kohtaloksi. Jos kaikkein tärkein asia on pään sekoittaminen, niin onhan se selvää, että ei sillä pitkälle pötkitä. Lahjakkaita soittajia, mutta viina ja laulu sekä varsinkin naiset veivät bändin ihan väärään suuntaan.

Kerro liittymisesi Yöhön. Kuinka kaikki tapahtui, juurta jaksaen?

- Kaikki taisi alkaa siitä, kun joskus kysäisin Petanderin Markulta, olisiko Yössä soittajan paikkaa vapaana. Heillä oli ollut hieman kränää basisti Jesun kanssa, mutta lojaalisuus oli kuitenkin sitä luokkaa että he sinnittelivät vielä eteenpäin toivoen, että asiat paranisivat. Pikku hiljaa tilanne kuitenkin kärjistyi. Käännyin eräissä bileissä Viitasen Janin puoleen ja kysäisin häneltä miten on. Jani oli hyvin yllättynyt kiinnostuksestani, mutta sanoi että katsellaan nyt vielä.

- Sitten ollessani New Yorkissa uutta vuotta viettämässä Markku soitti ja ilmoitti, että nyt alkaa basistin paikka häämöttää. Hetken päästä perään soitti Olli, ja homma oli selvä. Aloittaisin Yön basistina kevään keikoilla, ja ennen sitä pitäisi treenata biisit kuosiin. Harjoittelinkin sitten pari kuukautta itsekseni ennen kuin edessä olivat ensimmäiset yhteistreenit. Toin mukanani arvokasta samppanjaa, joka tuntui menevän kaikilla kaaliin kuin häkä, se oli sitten melkoista hihittelyä ekat pari biisiä. Ehkä tilanne oli niin jännittynyt, että pieni lisävoitelu kirkasti kristallipallon. Homma toimi hienosti ja soiton jälkeen lähdettiin tietenkin vanhan tavan mukaan ryyppäämään.

Mitä tekijät vaikuttivat päätökseesi tulla Yöhön?

- Halusin muuttaa takaisin Suomeen ja tiesin Yön olevan ahkera keikkabändi. Tietenkin myös se vaikutti että ystäväni Petander oli bändissä, ja arvostin häntä muusikkona todella paljon. Olin käynyt mukana keikoilla useita kertoja, joten tiesin aika tarkkaan millainen bändi Yö oli silloin.

Mikä Yössä on parasta?

- Tietynlainen ammattitaito ja tiimin keskinäinen luotto. Vaikka emme näekään toisiamme paljoa työn ulkopuolella, olemme musiikkia tehdessämme varsin saumaton porukka.

Kuka/ Ketkä on olleet sulle musiikillisia esikuvia soittajista ja bändeistä?

- Voisi sanoa, että kaikki hahmot, jotka ovat soittaneet sydämestä ja tunteella. Lista on siis hyvin pitkä. Tosin uusia artisteja ei siihen listaan paljon mahdu.

Luonnehdi omalta näkökannalta Yön albumeita, joissa olet ollut soittajana mukana?

- Valo-levy olisi ollut mahtava, jos bändi ei olisi ollut sillä hetkellä niin suuressa muutostilassa. Legendan "Särkyvää" oli suuri virstanpylväs matkalla kohti uutta nousua. ROLV taas kulminoi suosion huipun. Kuolematon enteili jälleen uusia muutoksia, kuten sitten kävikin rumpalin vaihtuessa. Yön Valoisa Puoli on melkoinen sekasoppa, mutta kakkoslevyllä on varsin hyviä sinkun b-puolia, jotka olisivat voineet olla hyviä biisejä myös tavallisilla albumeilla. Valtakunta on taas uuden ajan alku ja kuvaa hyvin suhtautumistamme tähän hommaan. Isolla vaihteella mennään eteenpäin.

Koska tuli ensimmäisen kerran puheeksi, että voisit laulaa Yön keikoilla ja levyillä biisejä?

- Ihan alusta asti siitä puhuttiin, jo Frogleyn aikana kokeilin laulaa omaa "Viereeni Jää"- biisiä ja sitten, kun "Karheaa ja kaunista" tehtiin levylle niin siitähän se lähti.

Millaiset soittovehkeet sulla on nykyään? basso? Vahvari?

- Vahvistimena Ampegin setti, ei se kaikkein isoin vaan medium. Toimii kuin jumbojetin vessa. Bassoja on vaikka mitä, pari Music Mania,1 Warwick,1 Spector, akustinen Tacoma, läpinäkyvä FGW, ESP:n juhlamalli,jne...

Olette parhaillaan konserttikiertueella? Kuinka on mennyt? Millä tavoin konserttitalot eroavat normikeikoista?

- Tämä konserttirundi on mennyt kevyimmällä mahdollisella stressillä, johtuen varmaan siitä että näitä on jo tullut tehtyä. Onhan se valtava ero baarikeikkaan kun ihmiset istuvat hiljaa paikoillaan. Siihen kestää aina vähän aikaa tottua.

Olet laulanut myös "Rakkaus on lumivalkoinen" englanninkielellä" Love Me Like You Never did Before". Mistä tähän idea? Kuka on tekstittänyt englanninkielisen version?

- Tuli vaan kerran fiilis, että tätä voisi kokeilla, ja Jussi oli asiasta innoissaan. Väsäsin siihen tekstin ja kävin laulamassa sen suoraan Yön taustojen päälle, sen jälkeen Mikko ja Jaska lauloivat vielä taustat englanniksi.

Eikö olisi ideaa julkaista se joskus jollain levyilläkin?

- Tämä on levy-yhtiömme Poko Rekordsin asia, emme ala sitä väkisin tunkemaan minnekään. Asia tuntuu jo jääneen unholaan. Syytä en kyllä tiedä.

Olet ollut vierailemassa myös Jani Viitasen tuottamalla "Back seat of A Mustang"- levyllä, joka ilmestyi vuonna 2004. Kerro kuinka päädyit sille levylle? Laulat muutaman biisinkin, samoin kuin Yön laulaja Olli Lindholm (joka laulaa Leevi& The Leavingsin levyttämän kappaleen "1964 ½, 40 vuotta myöhemmin)".

- Päädyin levylle, koska Viitanen pyysi,heh. Laulan siinä Kissin "Detroit Rock City"n ja Deep Purplen "Speed King"in. Sessio oli nopeaa toimintaa. SpeedKingiin tuli stemma, jota alkuperäisessä ei ole, mikä kuriositeettinä mainittakoon.

Tullaanko sun sooloalbumin, "Manhattan Files"- tiimoilta näkemään keikkoja tällä materiaalilla( esim. kun Yö on tauolla)?

- Hyvä kysymys. En itse asiassa tiedä. Aika näyttää sen. Olisihan se mielenkiintoista. Soittajien löytäminen voisi olla vaikeaa. Nuo biisit kun ovat aika vaikeita omalla tavallaan.

Mikä soololevysi teossa oli haastavinta? Sujuiko sen tekeminen helposti?

- Helppoa kuin fillarilla ajaminen ilman jalkoja. No ei ,kyllä se oli tosi helppoa.

Mikä oli vastaavasti vaikeinta?

- Levyn saattaminen valmiiksi oli vaikeaa, koska noita Yöhommia piisaa ja tykkään kuitenkin myös viettää vapaa-aikaa muuallakin kuin studiossa. Hitaasti, mutta varmasti se kuitenkin saatiin pakettiin.

Tullaanko levyä markkinoimaan ulkomaan suuntaan, vai tyydytkö kotimaan markkinoille?

-Ei tietoa.

Kerro Bonnet / Joe Lynn Turner keikoista? Huippuosaavassa kokoonpanossa soittaa Daffy Terävä(kitara), Jukka Lewis(basso), Mika Lammensivu(kitara), Lacu Lahtinen(rummut),Pate "Flintstone" Kivinen(koskettimet) sekä taustalaulajana Päivi Lepistö ja Miina Mikkonen. Kuinka päädyit siihen mukaan?

- Se oli mahtavaa, varsinkin nyt kun saatiin myös Turner mukaan. Daffyhan sen visioi ja sitten minua pyydettiin mukaan remmiin.

Oletko itse diggaillut Rainbowta aikoinaan/ tai nykyäänkin?

- Kyllä, näin itse asiassa Rainbown ensimmäisen Suomen keikan, taisi olla 1981.Diggailen nykyäänkin joo. Legendaarista kamaa.

Millaisia nuo tekemänne keikat ovat olleet?

- Uskomattoman hienoja lähes kaikki. Odotan innolla tulevia uusintoja.

Millainen kuva on välittynyt kyseisistä Rainbow-herroista?

-Joe on virallinen stara, Graham taas varsin vaatimaton eikä halua tehdä numeroa itsestään. Molemmat hienoja miehiä.

Miten vuosi 2008 etenee Jukin suunnitelmissa?

- Tammikuussa Kauko-Itään ja muuta en vielä tiedä.

Tuleeko tulevaisuudessa uutta Jukin materiaalia levyn muodossa?

- Ilman muuta tulee. Veikkaisin, että vuoden sisään jotain ilmestyy.

Voisitko kuvitella laulavasi suomenkielisen levyn?

- Voisin kuvitella kyllä, ja sitäkin materiaalia on pöytälaatikossa. Mutta sen aika ei ole ihan vielä. Joskus sitten.

Teksti: Vesa Kontiainen